tiistai 3. joulukuuta 2013

Täällä taas!

Kuten osa jo ehtikin huomata, blogi on ollut kuoleman hiljainen jo jonkin aikaa. Lupaan ryhdistäytyä asian suhteen, nyt kun vapaa-aikaakin on siunaantunut hiukan enemmän. Viimeisin postaus herätti paljon keskustelua ja eriäviä mielipiteitä, mikä on tietysti hienoa! Ronja jäi astutuksesta tyhjäksi, ja kun neiti täyttääpi tammikuulla neljä vuotta, sijoitussopimus raukeaa. Tämän jälkeen Ronja on tarkoitus steriloida useastakin syystä. Astutuksen jälkeen valeraskauksia on paukkunut joka juoksujen jälkeen ja tämä onkin syy numero yksi. Myöskään pentuja en aio Ronjalla tehdä, joten leikkaus lienee paras vaihtoehto - myös tulevaisuuden ja siihen liittyvien suunitelmien varalta.

Ronja kävi nyt syksyllä epävirallisessa viettitestissä Oulussa. Onnistuin hukkaamaan sieltä saadun paperi lappusen, joten testitulos on ainoastaan hataran muistini varassa. Saalisvietti oli jaettu muistaakseni neljään osaan (saalistaa voimakkaasti, saalistaa, saalistaa heikosti, ei saalista). Ronja sai tuloksen saalistaa, mutta lisätiedoissa oli tarkennus, että lähellä saalistaa voimakkaasti. Aggressiokäyttäytymisestä tuli paras mahdollinen, mutta taistelutahdossa olisi ollut parannettavaa (kohtalaisen ja hyvän välillä). Koira puri täydellä suullaan, eli puruote oli paras mahdollinen, mutta koira valui. Yhteenvetona sanottiin, että koiran taistelutahtoa sekä otteen pitävyyttä saisi treenaamalla parannettua. 

Olisiko teillä lukijoilla minkäänlaisia toivepostauksia?

2 kommenttia:

  1. Postaus teidän lenkkimaisemista kiitos!

    VastaaPoista
  2. Vihdoinkin mukava kuulla teistäkin jotain. Meinasin jo kirjan merkeistä poistaa blogisi :D
    kirjoita teidän arkipuuhista, kuvia, elämän suunnitelmia.

    -Henriikka H.-

    VastaaPoista