perjantai 19. lokakuuta 2012

Koiran arkuus ja pelkotilat

Tulipa mieleeni kirjoittaa asiasta jonkinlaisia mietteitä, kun blogin aiemmissa kommenteissa oli asiasta puhetta (Romeon osalta). Teksti ei ole vedenpitävää faktaa, vaan ennemminkin omiin kokemuksiini perustuvaa mietiskelyä asiasta.

Itse koen arkuuden erittäin rajoittavana tekijänä arjessa - pelkäsi koira sitten ihmisiä, muita koiria, kulkuneuvoja, matkustamista tai vaikkapa ääniä. Joka tapauksessa pelkotilat lisäävät koiran stressihormoonien eritystä, eikä tilanne täten ole epämukava pelkästään omistajan kannalta. Koiran arkuus voi ilmetä usein eri toimintatavoin; osa jähmettyy pelkoa laukaisevissa tilanteissa sijoilleen, toinen pakenee kun taas kolmas taistelee uhkaa vastaan. Meillä Romeon pelkokäyttäytyminen näkyi selvänä väistämisellä, haukkumisena (haukkui siis vierasta ihmistä turvallisen välimatkan päästä) ja itse hieman rauhoituttuaan sen rauhoittavat signaalit olivat helposti nähtävissä. Pelko ei siis ole täysin yksiselitteinen asia, koska arkojen koirien käytös ei todellakaan toista samaa kaavaa. Tapauksia on monenlaisia ja itse uskon vahvasti pelkotilojen poistamisen olevan aivan yhtä tilannekohtaista. 

Pelkoa poishoitaessa kaikkein olennaisimmassa roolissa on oppiminen. Romeota rauhoitti eniten se, ettei koiraa yritetty maanitella ja houkutella luokse. Tällainen toiminta yleensä paineistaa koiraa yhä enemmän, parempi toimintatapa on jättää koira täysin huomiotta, jolloin pelon laukaiseva ärsyke (tässä tapauksessa ihminen) ei ole niin "uhkaava". Itse kuitenkin suosittelen toimintatavaksi vastaehdollistamista, jonka tavoitteena on saada koira rentoutumaan ärsykkeen/uhan läsnäollessa. Käytännösähän tämä tarkoittaa sitä, että ensinnä koiralle opetetaan rentoutusharjoitusten kautta tietynlainen käyttäytymismalli, jota sovelletaan seuraavassa osa-alueessa, eli vastaehdollistamisessa. Tästä asiasta riittäisi juttua yhden postauksen verran, mutta jätän laajemman selittämisen tällä kertaa välin, sillä tarkoitus oli kirjoittaa peloista laajana kokonaisuutena. 

Uudet ja vieraat asiat voivat aiheuttaa koirassa pelkoa
Oppimisen rinnalla voidaan käyttää myös rauhoittavia lääkkeitä, niitä ei tosin kannata lähtä syöttämään ilman eläinlääkärin tai kokeneemman ihmisen neuvoja. Kerroin aiemmin blogissani, että Romeon arkuuteen käytettiin eläinlääkärin käskystä myös lääkehoitoa. Kahdelta eläinlääkäriltä saatiin lausunto, jonka mukaan Romeolle määrättäisiin mielialaan vaikuttavia lääkkeitä, mikäli rauhoittavat luontaistuotteet eivät tehoaisi. Monenlaisia tököttejä on testailtu, mutta mielialalääkkeitä ei ole tarvinnut vielä tuputtaa. Haluan kuitenkin korostaa, että kyseessä ei ole mitään ihmeaineita, jotka poistaisivat ongelman. Ei, ne eivät missään tapauksessa poista ongelmaa vaan voivat helpottaa tilanteita, koiran pelkotiloja poisherkistetään. 

Ensimmäisenä me testasimme Zylkeneä, joka perustuu lehmänmaidon rauhoittavien aineisosien vaikutukseen. Tämä kuuri meille määrättiin eläinlääkärissä, ja sitä syötiin useampi kuukausi. Omien havaintojeni mukaan rauhoittava vaikutus ei ollut vahvimmasta päästä. Näkyvin vaikutus saatiin meillä Serene-UM tuotteella, jota käytetään pelkotilojen lisäksi myös yliaktiivisuuteen, aggressiivisuuteen tai vaikkapa eroahdistukseen. Kolmas merkittävä asia koiran pelon hoidossa on omistajan suhtautuminen ärsykkeeseen. Lässyttäminen tai syliin kaappaaminen ei auta asiaa, yleensä se kääntää tilanteen nimenomaan päälaelleen. Kannattaa siis pelkoa aiheuttavissa tilanteissa tarkkailla myös itseään, siitäkin voi saada paljon irti. Kaikenlainen jännitteiden ja paineiden luominen vahvistaa koiran tunnetilaa.

Keinoja (ja eriäviä mielipiteitä) on varmasti yhtä monta kuin itse koiraharrastajiakin. Haluaisin kuitenkin vielä loppuun mainita tärkeän asian, nimittäin ennaltaehkäisyn. Tässä, niin kuin monessa muussakin asiassa, ei voida kylliksi ylistää ongelmien ehkäisemistä etukäteen. Aiheesta löytyy varmasti paljon tietoa netin kautta, kunhan löytää ne oikeat hakusanat. Itse pläräsin aikoinani useat sivut liittyen koirien pelkoon, ja hyviä artikkeleita kyllä löytyy! Pelko ei ole ylitsepääsemätön loppuelämän kohtalo, mutta sen eteen pitää nähdä vaivaa. Romeo ei enää asu samassa taloudessa kanssani, mutta pojan kohdalla on päästy paljon eteenpäin. Tällaisen kokemuksen jälkeen yritän parhaani mukaan arvostaa Ronjan tasapainoisuutta ja hyvähermoisuutta, sen kanssa on helppo mennä vieraisiin tilanteisiin, sillä se ei pienistä hätkähdä.

En löytänyt omista kansioistani hyviä aiheeseen liittyviä kuvia, joten tekstin lisäksi länttäsin mukaan kuvia, jotka eivät varsinaisesti liity aiheeseen, vaan ovat ehkä "vähän sinnepäin". Olisi mukava kuulla myös muiden kokemuksia ja mielipiteitä asiasta!

14 kommenttia:

  1. Taas uskomattoman hyvää tekstiä! Ehdottomasti lisää tämänkaltaisia postauksia, itse sain tämän kirjoituksen kautta uudenlaisia ajatuksia, ja ehkä olen taas asteen viisaampi koiranomistaja! =)

    VastaaPoista
  2. Vastavierailulla :) Hyvää tekstiä tulin minäkin kiittelemään, asiallinen postaus mielenkiintoisesta aiheesta. Pitänee pistäytyä toistekin :))

    VastaaPoista
  3. Kiitos ihanasta postauksesta :)! toivottavasti meillä saataisiin apua tähän meidän "arkaan" sakuumme. Vuoden ollut ja pieniä parannuksia saatu aikaan. .s tullessaan meille lenkillä yritti syöksyä kaikkien perään ja haukkua, mutta keväällä onneksi oppi kävelemään nätisti hihnassa välittämättä muista.

    VastaaPoista
  4. No kiva jos joku jaksoi kahlata tekstin läpi, ja sai jotain irtikin :) Anonyymi, sekin on jo iso askel, jos koira pystyy kävelemään remmissä ilman että ottaa kokoajan paineita ympäristöstä. Itse kyllä uskon vahvasti, että asiat saa korjattua kunhan vaan löytää ne oikeat konstit.

    VastaaPoista
  5. toivotaan :) välillä kävelee ja haistelee paikkoja eikä välitä yhtään ihmisistä ketkä menee ohi. Mutta välillä säikkyy jos jostain kaupan ovesta joku tulee. :s

    VastaaPoista
  6. Ah. Itse (ex) aran koiran omistajana oli mukava lukea jonkun toisen kokemuksia asiasta. Havanarttu Sofi oli meillä varsin hankala tapaus arkuutensa vuoksi. Agilitytreeneissä ja -kisoissa kaikki ihmettelivät miten muka niin ihana ja säyseä koira voi olla kauhean arka ja pelokas lenkeillä. Oli se keskivertovuffea varovaisempi agilitytilanteissakin, mutta meidän ongelmat näkyivät eniten lenkeillä. Vieraat ihmiset ja koirat saivat sen sydämen suorastaan pomppaamaan taivaisiin. Sofin ollessa pieni me kyllä yritettiin kaikkemme, jotta oltaisiin saatu se sosiaalistettua. Me raahattiin sitä mukana erilaisissa tapahtumissa ja ties missä kissanristiäisissä, mutta mitä vanhemmaksi koira tuli, sitä aremmaksi se muuttui. Muutama vuosi sitten arkuus kuitenki katosi kuin tuhka tuuleen, kun perhepiiriin tuli kaksi koiraa lisää. Niihin tottuminen kyllä vei oman aikansa mutta.. :D

    Oli aivan karmeaa joskus vuosia sitten lenkkeilyttää arkaa koiraa, kun jokainen ohitustilanne oli suoranaista helvettiä: ensin koiran häntä painuu koipien väliin ja se alkaa jarrutella. Kun vastaantuleva ihminne/koirakko lähestyy näkee paniikin ja kauhun koiran silmistä jo niin selvästi, että alkaa itselläkin tehdä pahaa. :/ Mutta kun koira meni niin lukkoon ettei herkuilla ja kehuilla tilanteista selvitty, ei se auttanut muuta kuin koittaa vaan mennä eteenpäin. Ihmisiin Sofi siedättyi paremmin, mutta vastaantulevat koirat sai sen paniikkiin. Sen kimppuun onkin hyökännyt muuan sakemanni, basenji ja pari käppänääkin sen kimpusta sain kerran repiä. Maailman latistavinta, kun oot päässyt pelokkaan koiran kanssa siihen pisteeseen ettei koira ole enää niin arka ja uskaltaa lenkkeillä jotain muutakin reittiä kuin pelkästään yhtä, tulee vastaan irtioleva koira, joka syöksyy suoraan teidän luo. Vaikka irrallaan oleva koira olisi ollut kuinka kiltti, säyseä ja sosiaalinen ei sillä ole meille merkitystä. Sofi joutui taas paniikkiin ja kaikki alkoi alusta. Itse 15-vuotiaana tytönhempukkana en ilmeisesti ollut kovin vakuuttava saarnaaja, kun sain näiltä koiriaan irtipitäviltä immeisiltä lähinnä naureskelua osakseni.

    Pelkotilanteet ovat pienen valkoisen karvapörrin kanssa aika hankalia, jos ne kohdistuvat juuri esimerkiksi tilanteisiin, joissa toinen koira tulee luokse irti. Meidän perällä näitä irtipitäjiä liikkui todella paljon. Koskaan ei voi tietää millä mielellä se irtioleva koira on, joten nostan koiran aina vaistomaisesti syliin ilman lässytyksiä ja lepertelyä. Ihan vain sen vuoksi, etten tajuaisi muutamaa sekuntia myöhemmin, ettei koirassa enää henki pihise. Pientä koiraa ei tarvi montaa kertaa pyöräyttää ympäri, kun siltä on jo niskat nurin. Toimin edelleen samoin nuoremman (medikokoinen kelpie) kanssa, koska en luota vastaantuleviin, irtioleviin koiriin enkä myöskään omaan koiraani. Jompi kumpi voi antaa toiselle ärsykkeen, josta lähtee järkyttävä ilmiriita ja hups, minun pienikokoisempi koirani jää alakynteen.

    Lääkkeisiin en ole koskaan halunnut mennä, eikä lääkäri niitä ole meille liiemmin suositellutkaan. Sairaanhoitajaopiskelijana ja jokseenkin lääkevalmisteista valveutuneena luontaistuotteisiin en luota. Onneksi, voi onneksi tilanne on nyt täysin muuttunut ja Sofi voi elää ainakin osaksi täysin normaalia koiravanhuksen elämää ja lenkkeillä. Vieläkään se ei lähde tietyille reiteille, mutta se suorastaan nauttii kun pääsee perhepiirin toisten koirien kanssa pitkille metsälenkeille. :-)

    Kiitos vielä tekstistäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ja vaikka se irtipidettävä koira olisikin ystävällinen muille, ikinä ei voi tietää että minkälainen toinen osapuoli on. Itse olen monesti törmännyt tähän "tämä on ihan kiltti!" -ilmiöön..

      Mutta hienoa että te löysitte omat keinonne onnistuneeseen poissaoppimiseen, arki on huomattavasti helpompaa kun koirakin on rennonpi! Voin kyllä kuvitella omasta kokemuksesta tismalleen tuon teidänkin tilanteen :D

      Poista
  7. Tosi hyvää tekstiä. Tekee itsekin mieli kirjoittaa tästä aiheesta. Itse olen säästynyt suorastaan aroilta koirilta mutta pentuna Kiira oli todella epävarma ihmisvilinässä. Vastaehdollistamisella siitä sitten päästiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjota ihmeessä, oikeestaan kun alkaa purkaan tällasia aiheita, herää itsellekin kokoajan vaan lisää ajatuksia ja näkökulmia! Joo, itsekin olen tavannut belggareita, joilla ollu nuorempana vastaavia "ongelmia" :)

      Poista
  8. Tosi hienoa tekstiä!:) Meilläkin painitaan Epun kanssa näissä pelkotiloissa, tosin se ei pelkää ihmisiä tms. vaan Eppu pelkää hirviä.. Mitäs muuten Loralle kuuluu nykyään?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti saatte Epulle varmuutta hirvityöskentelyn suhteen! Teistä ei olekaan kuulunut vähän aikaan, mites teillä menee tätä nykyä? :) Niin ja Lora-neidistä kuulin viimeksi pelkkää hyvää, on aivan mainiosti voinut ja sopeutunut. Sehän se tärkeintä olikin! :)

      Poista
  9. Minulla on suomenajokoira noin 10kk vanha. On tosi arka aikuisia kohtaan :/ mitä pitäisi tehdä että arkuus katoaisi? vai pitääkö vain odottaa että koira kasvaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koira on siis arka AIKUISIA ihmisiä kohtaan? Omasta kokemuksesta tiedän, että ei kannata jäädä odottelemaan, yleensä se tarkoittaa, että työnmäärä on myöhemmin vain suurempi.

      On hankala sanoa yhtä ja ainoaa toimintatapaa koiraa ja tilannetta sen suuremmin tuntematta. Ensinnä kannattaa pohtia, mistä koiran pelko voisi olla peräisin ja miksi se käyttäytyy, niin kuin käyttäytyy? Tältä pohjalta ongelmaa on helpompi lähteä purkamaan. Reagoiko koira joka ympäristössä samalla tavalla, vai käyttäytyykö esmeks lenkillä varmemmin/pelokkaammin kuin kotona? Jokaisen koiran pelkoa ei voida poistaa samalla kaavalla, mutta oikean keinon löytyessä hyviä tuloksia saa kyllä aikaan. Koira on vielä nuori, asiaan kannattaa paneutua mahdollisimman nopeasti.

      Poista